sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Blogin alku

Tämä blogi aloitettakoon nyt siksi, että liikunnasta  tulisi tämän blogin pitämisen kautta säännöllistä ja onnistuisin vihdoin laihdutustavoitteessani. Nyt kun tämä on kaikkien nähtävillä ja julkista, on varmasti vaikea jäädä vain sohvalle löhöilemään ja antaa taas itselle periksi. Ei kai julkisesti voi luovuttaa?! Toivottavasti tätä kautta voisi myös saada tukea ja kannustusta tässä mission impossible 1001, ainakin sen tuhat kertaa olen laihdutuksen ja liikunnan aloittanut niin varmana tulevista saavutuksista ja siitä, että tällä kertaa itsekuri pitää, tällä kertaa onnistun ja jaksan jatkaa enemmän kuin sen pari viikkoa. Nyt saa olla se tuhannesyhdes ja viimeinen kerta ja tällä jatketaan.

Tavoitteet:
  • Herkuttelun kohtuullistaminen, eli minun tapauksessa radikaali vähentäminen.
  • Liikunnan lisääminen
  • Painonpudotus -5kg ja vyötärönmetsästys
 Tilanne tällä hetkellä:

Pituus 160cm
Paino n.59-60kg

Olen siis normaalin painoindeksin sisällä, mutta kaikki ylimääräinen on varastoitunut vatsaan. Tästä johtuen olen aivan liian useasti saanut kuulla olevani raskaani, ja sitä kun en ole, niin siitä leimasta on nyt päästävä nyt eroon.

Tästä on hyvä alkaa laihdutus, liikunta ja blogin ylläpitäminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti