tiistai 29. toukokuuta 2012

Pokaali saavutettu!

Olen ihan hurjan ylpeä viime viikosta, miten sain liikuttua ahkerasti. Sain ahkeruudesta palkintopokalin sykemittarin näytölle. Tämä on ensimmäinen kerta kun sain sykemittarin antamat tavoitteet saavutettua. Ja olen omistanut tuon polar FT60 ehkä noin puoltoista vuotta jo. Aika vähällä käytöllä on siis ollut. Erinomainen mittari sinänsä ja vaati tosiaan ponnisteluja ainakin minunlaiseltani liikkujalta saavuttaa palkinto. Olen laittanut asetuksiin painonpudotusharjoitusohjelman ja se antaa viikkotavoitteeksi liikkua 4h5min ja kaloreita kulutettavaksi 1350kcal. Ohjelmassa aikatavoite on myös jaettu eri sykealueisiin. Viime viikolla en kuitenkaan liikkunut tarpeeksi korkeammalla sykealueella, joten siitä jäi kaloritkin vähän vajaaksi. Mutta tärkein eli liikkumiseen käytetty aika täyttyi! Liikunnat koostui lenkkeilystä, zumbasta ja yhdestä salipäivästä. Miksihän minusta tuntuu tuo 4h vaikealta saavuttaa vaikka eihän se periaatteessa ole kuin 4 x1h kävelylenkki. Monta tuntia muilla tulee liikuttua viikossa?

Tässä viime viikon tulokset sykemittarin mukaan:
aika: 4:20:08/4:05:00
kalorit: 1186/1350
palaute: loistavaa



Eilen vietin lepopäivää ja tänään pitäis jo jaksaa tsempata itsensä lenkille. Kuinkahan se tehdään? Väsymys on aika huipussaan työpäivän jälkeen ja mieluummin kaatuis jo sänkyyn entä kuin lähtis reippaileen. Ehkäpä haen tsemppiä ennen lenkkiä teidän muiden liikunta-aiheisista blogeista. Katsotaan miten tytön käy..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti